Finnish Flag

My lovely Facebook friend Tea is a professional copy-writer and very kindly offered to translate the sample chapters of my novel into Finnish. She translated them from this link https://ourspiritualquest.com/lauras-novel/

Please see the Finnish Translation below. For other Translations of it, please see this link.

She was keen to do this, so that people in Finland could read it. I’m very grateful to her for doing this.

ೋƸ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ ೋƸ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ ೋƸ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

Sample Chapters from Laura’s novel : A Spiritual Quest.

Lauran novelli : Hengellinen etsintä

Luku 1

Yliluonnollisesta kiinnostuneina vierailimme spiritualistisissa kirkoissa, New Age -keskuksissa ja psyykikoiden luona eri puolilla Skotlantia. Toisinaan meediot valitsivat meidät yleisöstä ja tekivät ennustuksia tulevaisuudestamme. Nuoruudessaan äitini meni katsomaan kansainvälisesti tunnettua meediota, joka esiintyi Glasgow Pavilion -teatterissa. Hänellä oli viesti äidilleni: ”Olet tunneherkkä henkilö, rakkaani. Hyvin voimakas aura ympäröi sinua. Olet opiskellut jälleensyntymistä ja reikiä vuosien ajan, etkö olekin?” Äitini hymyili hyväksyvästi. ”Tulevaisuudessa tarjoat jälleensyntymisterapiaa asiakkaille. Jopa kriitikot ja kyyniset journalistit tulevat kokeilemaan sitä. Näen sinun auttavan heitä avaamaan 3. silmänsä. Tiedäthän, että olet erittäin avoin ja vastaanottavainen henkienergioille. Se on sukupolvissa siirtyvä lahja, se on sinun verenperinnössäsi, näethän. Sinulla on mystinen, skottilainen värähtely, mystikon aura.” Hänen katseensa kiersi huonetta. ”Itse asiassa, muutamia mystikkoja on täällä tänä iltana. Näen sen selvänäköisesti. Täällä on myös joitakin parantajia. Tällä paikallisyhteisöllä on voimakas yhteys esi-isiin, druideihin. Tunsin sen tänään saapuessani paikkakunnalle.”
Äitini otti minut mukaansa kokouksiin, kun olin tarpeeksi vanha osallistuakseni. Eräällä tapahtumapaikalla, Deloris, tunnettu meedio, osoitti minua: ”Mikä on sinun nimesi?” hän kysyi. ”Lisa”, vastasin innostuneena. ”Lisa, sinun isoäitisi on täällä. Elossa ollessaan hänen kätensä oli puoliksi toimintakyvytön, tällä tavalla.” Hän väänsi sormiaan. En pystynyt kunnolla muistamaan isäni äitiä. Hän oli kuollut ollessani vauva, mutta äitini vahvisti myöhemmin sen, että hänen kätensä oli vääntynyt sillä tavalla. ”Hän sanoo kävelevänsä kanssasi kouluun. Etenkin silloin, kun alat murehtia tulevia kokeita. Mutta hän sanoo, että kaikki menee hyvin.”

Äitini pidätti hengitystään. ”Valkoinen Pilvi, intiaanipäällikkö, seisoo vasemman olkapääsi takana. Hän kertoo minulle, että sinusta tulee psyykkinen kirjailija ja taiteilija tulevaisuudessa. Olet opiskellut psyykkisen taitelijan, Carol Hodgen, kirjoja, etkö olekin?” Nyökkäsin ja hymyilin äidilleni. Tiesin hänen iloitsevan siitä, että Deloris puhui minulle. Äitini oli ostanut kaikki Deloriksen kirjoittamat kirjat. ”Voit alkaa harjoitella sitä nyt. Ajankohta on oikea. Mietiskellessäsi pyydä henkioppaitasi kontrolloimaan kättäsi. He harjoittavat sinua automaattikirjoituksessa. Tyhjennä vain mielesi ja pääset transsiin. Huomaat, kuinka se alkaa sujua kuin itsestään muutamassa päivässä.” ”Ooh”, hän sanoi madaltaen ääntään. ”Kanssasi on myös eräs ylösnoussut mestari.” Hän hiljeni ja katsoi tätä kunnioittavasti. ”Mies on valinnut sinut pyhien kirjoitustensa välittäjäksi. Hän haluaa, että olet yksi hänen kanavistaan. Hän on taitava käsityöläinen. Kun istut miestä varten, hän ottaa kätesi haltuunsa ja luonnostelee kuolleita omaisia, jotka aineellistuvat. Kun olet vanhempi, piirrät henkioppaita ja kuolleita rakkaitasi asiakkaillesi. Siinä vaiheessa oletkin jo koulutettu meedio.” Olin jännittynyt.

”Valkoinen Pilvi kertoo minulle, että olet Estelle Royn jälkeläinen. Hän järjesti kokouksia Royal Albert Hallissa 1900-luvun alussa ja oli todella kunnioitettu selvänäkijä.” En ollut kuullut hänestä, mutta yleisössä olevat vanhemmat meediot henkäisivät ihmetyksestä. Ajattelin heti, että hänen on täytynyt olla hyvin vaikutusvaltainen. ”Sinun tähtimerkkisi on Vesimies, eikö olekin?” Vesimiehen aika on alkanut. Onpa hienoa, että hyvin pian monet ihmiset maailmanlaajuisesti avaavat itsensä henkisille todellisuuksille ja ylistävät omaa matkaansa valaistumiseen.” Nyökkäsin jälleen, pidätin hengitystäni ja odotin, mitä hän sanoisi seuraavaksi. Äitini myhäili. Tiesin hänen ajatuksensa.

”Lisa vihaa vettä!” Äitini oli Kalat, mutta hänkään ei rakastanut vettä. ”Valokuvaat, eikö vain?” ”Kyllä”, nyökkäsin, ja minua jännitti vatsanpohjassa asti. ”Näen sinun kehittävän mustavalkoisia vedoksia pimiössä. Et ole erityisen innoissasi tietokonegrafiikasta.” Hän naurahti ja jatkoi: ”Mieluummin valmistat kuvat vanhanaikaisella tavalla.” Hymyilin hyväksyvästi.

”Ota valokuvia itsestäsi istumassa transsissa. Käytä infrapunafilmiä. Henkioppaittesi kasvot ja ektoplasma tulevat näkyviin otoksissasi. Myöhemmin pystyt saamaan vastaavia kuvia kummitustaloissa. Vuosien kuluttua se auttaa sinua todistamaan paranormaalin olemassaolon, kirjoissasi.” Äitini Ruth ja minä olimme haltioissamme. Olimmehan omistautuneet psyykkiselle tutkimukselle. Maalliset saavutukset merkitsivät meille tuskin mitään. Yhteys henkimaailmaan oli meille tärkeintä. Se oli meidän intohimomme. Se oli meidän elämämme.

Äitini oli näkyvästi tyytyväinen puolestani – olin perinyt hänen psyykkiset kykynsä! Isäni ei ollut kiinnostunut mistään uskonnosta. Hän ei oikeastaan edes tiennyt, mitä teimme. Äitini ja isäni olivat eronneet äskettäin, emmekä kertoneet isälleni juurikaan henkisistä kokemuksistamme. Kun äitini oli käynyt ensimmäistä kertaa spiritualistisessa kirkossa, meediot olivat vakuuttaneet hänelle, että hän oli vahvasti selvänäköinen ja kehittyisi myös selvätuntoiseksi. Olimme jo huomanneet sen ja olimme tyytyväisiä, että meediotkin huomasivat sen. Näytti siltä, että olin lahjakkaampi selvänäköisyydessä ja selvätietoisuudessa, ja ensimmäistä kertaa ollessani äidin mukana, meediotkin huomasivat sen. He jopa sanoivat, että kun olisin vanhempi, minulla olisi tytär, joka olisi erittäin lahjakas psykometriassa.

Liityimme yhteen spiritualistiseen kirkkoon, jonka toimintaan osallistuimme tunnollisesti. Alueella oli myös kaksi muuta kirkkoa, joissa vierailimme. Saimme pian selville, missä buddhalainen meditaatiokeskus sijaitsi. Kävimme mielellämme terveysruokakaupoissa. Ostimme niistä Bachin kukkatippoja, kristalleja ja öljyjä. Niissä jaettiin mainoslehtisiä, joissa tiedotettiin paikallisista psyykkisistä tapahtumista. Hyvin pian olimme osa samanmielisten ihmisten verkostoa ja jopa ystävystyimme joidenkin johtohahmojen kanssa. Äitini ja minä vietimme useita tunteja mietiskelyssä. Meditoimme yhdessä olohuoneessa. Huone oli täynnä tuoksuvia kurjenpolvia ja muita vihreitä kasveja, joten se oli kutsuva ja varsin miellyttävä paikka virittäytyä henkisiin värähtelyihin. Mietiskelimme myös hiljaisuudessa. Toisinaan kuuntelimme opastettua meditaatiota, luontoääniä tai New Age -musiikkia cd-levyltä.
Meitä lämmitti erityisesti siskoni hengen ilmestyminen, kun hän puhui kanssamme. Äitini oli menettänyt vauvansa ollessani noin 7-vuotias, ja henget kertoivat meille, että vauva oli varttunut tytöksi henkimaailmassa. Hän ilmestyisi minulle usein ja puhuisi kanssani, erityisesti silloin, kun olin huolestunut kaiken maailman asioista. Oli hämmästyttävää, kuinka samannäköinen hän oli kanssani, etenkin ollessani nuorempi, paitsi että hänen hiuksensa olivat tummemmat, jopa mustat kuten äidilläni. Isäni oli taideopettaja ja rohkaisi minua harjoittelemaan maalaamista koulun tulossa olevaa taidekoetta varten. Olen varma, että hän olisi järkyttynyt kuullessaan, että harjoittelin sen sijaan kuolleiden ihmisten piirtämistä. Hänestä henkiset mielenkiinnon kohteemme olivat varsin pelottavia. Hälytyskellot soivat hänen päässään!

Äitini oli minua edistyneempi spiritualisti. Hän saattoi kutsua henkiä pyytäen heitä menemään kehoonsa ja puhumaan hänen äänihuultensa kautta. Heidän kasvonsa tulivat näkyviksi, kun heidän piirteensä näkyvät hänen kasvoillaan. Käsin kosketeltava ektoplasma ja usva virtasivat hänen ympärillään muodonmuutosten aikana. Ektoplasma tuntui melkein kuin hienolta musliinilta tai hämähäkinseitiltä, ja se haisi otsonin tai meri-ilman kaltaiselta. Olimme lumoutuneita. Se kaikki oli
niin jännittävää, niin houkuttelevaa, niin toisesta maailmasta… Sitten olimmekin jo täysillä mukana!
Jo lapsena saatoin puhua henkioppailleni pihallamme. Rakastin sitä pihaa. Oli helppo kuvitella keijujen asuvan pensaissa, sinikelloissa tai punertavassa kanervikossa. Uskoin keijujen vapauttavan öisin tuoksua, joka oli itse asiassa kuusaman tuoksua puutarhassa! Talomme oli kadun kulmassa, ja puisto oli iso ja täynnä koivuja, jalavia ja kuusia sekä villejä pensaita ja keltaisia kukkia. Juoksin ympäri puutarhaa ja hyppelin muurien päällä ja muurilta toiselle. Puutarhan nurkassa oli yksi erityisen pitkä marjakuusi. Aivan kuin olisimme asuneet vanhassa metsässä. Jos olisin kiivennyt ylös, olisin voinut istua lempioksallani. Se olikin salainen paikkani.

Teini-ikäisenä sain tietää, että marjakuuset saattoivat olla satoja ja jopa tuhansia vuosia vanhoja, ja että keltit olivat arvosaneet niitä. Niitä oli istutettu hautausmaiden ja kappeleiden vierustoille, ns. pyhille paikoille. Niiden uskottiin suojelevan kuolleita matkalla tuonpuoleiseen. Niitä oli istutettu omistuksille suojelemaan niitä pahoilta hengiltä. Luin, ettei ollut suositeltavaa mennä marjakuusien lähelle Halloween -juhlan aikana, koska silloin ne houkuttelisivat paikalle pahoja henkiä. Useimmat taikauskoiset uskomukset olivat täynnä vastakohtia, minkä huomasin vasta myöhemmin.
Kuvaus puutarhasta ja leikeistä jatkuu…

Luku 2

Lapsuudessani äidilläni ja minulla oli deja vu -episodeja ja hyvin erityisiä unia ja näkyjä, jotka sittemmin toteutuivat. Ennustimme kansallisia tapahtumia etukäteen, jopa aivan täsmällisesti. Myöhemmin katsoimme samat tapahtumat TV-uutisista. Äitini saattoi ennustaa tulevia tapahtumia ja lähettää minut seuraavana päivänä paikalliseen kauppaan. Hän sanoi sellaisia asioita kuin, ”Lisa, huomenna Daily Recordissa on valokuva prinsessa Dianasta sinisessä samettisessa iltamekossa, pukeutuneena helminauhaan.” Ostin lehden ja todellakin, näin artikkelin ja valokuvan, jotka hän oli nähnyt ennalta. Palatessani kotiin saatoin näyttää ne hänelle. Se sai äitini tuntemaan olonsa tärkeäksi. Jotenkin antoi hänelle aimo annoksen lisää itseluottamusta. Äitini saattoi jopa kertoa etukäteen Grand Nationalissa voittavan ravihevosen nimen! Jälkikäteen hän saattoi valittaa, ettei hän ollut vaivautunut lyömään siitä vetoa! Hän antoi energiaparannusta ihmisille ja eläimille. Monet sairaat pyysivät häntä parantamaan paikan päällä tai etäältä. Tavatessaan täysin vieraita, hän usein hämmästytti heitä paljastaen heille heidän varjelluimmat salaisuudet. Hänen tarkat ennustuksensa ja niiden paikkansapitävyys saivat tunnustusta muilta meedioilta ja kanavoijilta.

Äitini ahmi kirjoja astraaliprojektiosta. Kokeiltuaan muutaman kerran hänestä tuli täysin perehtynyt myös kaukonäössä. Eräänä päivänä johtava selvänäkijä spiritualistisessa kirkossamme pyysi häntä keskustelemaan kanssaan. ”Ruth, minusta tuntuu, että on oikea aika antaa sinut entistä paremmin henkimaailman palvelukseen. Olet osoittanut olevasi äärimmäisen lahjakas. Jotkut meediot ovat lahjakkaita, mutta heiltä puuttuu luonteenlujuutta, ja sinussa on paljon henkistä kypsyyttä ja yhdenmukaisuutta. Rakastat erityisen syvästi ja aidosti loukkaantuneita ihmisiä ja eläimiä, mikä on ainutlaatuista. Karmasi on hyvin tasapainossa; en ole koskaan aistinut mitään negatiivista ollessani lähelläsi.” Harold jatkoi: ”Olen erittäin tyytyväinen henkioppaisiin, jotka työskentelevät kanssasi. Muistan päivän, jona ensimmäisen kerran saavuit tapaamiseen. Oli hienoa toivottaa tervetulleeksi niin korkeasti kehittyneet henkioppaat keskuuteemme. Minusta tuntui etuoikeutetulta ja kunnioitettavalta tuoda heidät hengen maailmasta sinulle.”

Äitini nyökkäsi hyväksyvästi. ”Samanlainen vetää puoleensa samanlaista, mutta sinun ystävällisen henkesi kanssa, on erittäin epätodennäköistä, että joutuisit koskaan kohtaamaan pahantahtoisia henkiä. He eivät voi tulla luoksesi, koska sinulla ei ole alempia energioita tai pelkoja. Sinulla ei ole luurankoja kaapeissa. Sinun ja Lisan ei tarvitse olla siitä huolissaan. Emme odota minkäänlaista ilveilyä henkimaailmasta. Kummassakaan teistä ei ole negatiivista energiaa, eikä ympäristössänne ole sitä. Molempien aurat ovat hyvin kirkkaat. Olette selvästikin olleet kehittyneitä sieluja aikaisemmissa ruumiillistumissanne.”

”Kiitos sinulle Harold,” äiti vastasi hiljaa. ”Olemme kiitollisia, jos pystyt jatkamaan työskentelyä kanssamme täällä, mutta minusta tuntuu, että sinun pitäisi tuoda lahjasi julkisuuteen.” Äitini hymyili. ”Haluaisin tehdä sen.” ”Rakas ystäväni on pyytänyt meediota tekemään psyykkisen lukemuksen naistenpäivänä kotonaan. Se avaa sinulle monia ovia. Se on aika tuottoisaa.” ”En tiedä, mitä voin laskuttaa, Harold.” ”Sanoisin, että siinä 20 puntaa per asiakas ja viitisen istujaa per juhla. Saat asiakkaita helposti. Muista silti, ettei enempää kuin viisi päivässä, tai se voi olla aika väsyttävää.” Äiti nyökkäsi, melko yllättyneenä.

Useat spiritualistit, jotka tunsimme, näyttivät kunnioittavan Haroldia mutta ilman suurempaa kiintymystä. Näytti siltä, että he kunnioittavat ennemminkin hänen asemaansa kuin miestä itseään. Tunteeton ja huumorintajuton Harold ei ollut kaikista lähestyttävin kirkon meedioista, mutta hänellä oli erittäin hyvä maine transsityöskentelyssä, erityisestä transfiguraatiossa. Hän oli yksi niistä psyykkisistä meedioista, jotka tunsimme.” ”Sinun kannattaa harkita taiteilijanimeä. Teeskentelyä, mutta tiedän, että jotkut ihmiset odottavat sitä. Davina Rose sopii sinulle, eikö vain?” ”Kyllä. Tietenkin.” Äitini ei pitänyt nimestä, mutta hän ei uskaltanut kyseenalaistaa Haroldia!

Luku 3

Toisinaan henget yllättivät meidät lähettämällä meille lahjoja taivaallisista ulottuvuuksista. Useasti kun äitini tarvitsi rahaa, hän piteli tyhjää rahapussiaan käsissään ja pyysi ihmettä. Hänen avatessaan sen siellä oli tarpeeksi rahaa siksi päiväksi. Nauroimme ja yritimme arvata, mistä se oli tullut. Äitini pilaili sanoen, huomasikohan pankki tai jokin muu taho, että heiltä oli viety rahaa! Totuimme paranormaaleihin aineellistumisiin henkimaailmasta. Kerran kun äitini oli erityisen pahoillaan kissamme Teddyn kuolemasta, ihanan raikas ruusu ilmestyi hänen yöpöydälleen, vielä kasteesta kosteana. Minuutteja myöhemmin kuulimme tutun miau -äänen käytävästä, kun Teddy käveli huoneeseen, hänen ensimmäinen vierailunsa meille henkimaailmasta. Jokin tässä pelotti koiriamme. Ne murisivat ja juoksivat pois huoneesta, hännät koipien välissä! Toinen kissamme Cindy piiloutui kaappiin kahdeksi päiväksi, ja sen silmät käytännössä pullistuivat ulos päästä. Yritimme houkutella sitä ulos katkaravuilla, mutta se kieltäytyi tulemasta. Kotieläintemme reaktiot hämmensivät meitä. Ne tunsivat Teddyn, joten miksi ne traumatisoituivat kuullessaan hänen henkensä? Ellei se sitten ollut jokin häirikköhenki, joka vain teeskenteli olevansa Teddy… Mutta kuinka olisimme varmoja siitä? Voisimmeko testata sen ja varmistua asiasta jotenkin?
Aluksi olimme psyykkisten ilmiöiden vallassa, mutta lopulta meistä molemmista tuli hiljaisia ja vetäytyneitä. Koirat jättivät huoneen heti, kun tarot- tai enkelikortit levitettiin suurelle mahonkiselle kahvipöydälle. Kodissamme oli masentunut tunnelma. Sisäilma vaikutti aina vähän kylmältä ja tunkkaiselta, jopa kesäkuukausina. Äitini kertoi ihmisille, että hänen talonsa lahosi, ja että siellä oli kosteutta. Mutta se ei tosiasiassa selittänyt sitä. Äitini asunto täyttyi harvoin auringonvalosta. Luonnonvaloa tuli sisään vain vähän asunnon suunnasta johtuen. Synkkyyden lisäksi ilmassa vaikutti olevan muutakin raskasta. Toisinaan toivoin, että hän olisi vaihtanut kaikki
mahonkihuonekalunsa. Vaikka ne olivat kauniit, niin ne pimensivät asuntoa entisestään. Kaipasin vaaleampaa puuta ja nykyaikaisia huonekaluja sekä peilejä ja kristalleja heijastamaan enemmän valoa. Olohuoneen aavemaisesta tunnelmasta johtuen vetäydyin entistä useammin omaan huoneeseeni. Ystäväni nauroivat ja sanoivat, että se näytti New Age -kaupalta! Siellä oli kynttilöitä, kristalleja ja pyramideja. Hopeisia riipuksia ja intialaisia huiveja oli aseteltu lampunvarjostinten ja sängynpäätyjen ylle. Rakastin isoa ametistia, jonka olin ostanut kaupasta Fort Williamissa. Ikkunoissani roikkui unisieppareita. Kuvat violeteista ja vihreistä ympyräkuvioista vuorasivat sänkyni yläpuolella olevan seinän. Makasin sängylläni kämmenet kattoa kohti ja keskityin ympyröihin, jotka näyttivät ajelehtivan tai kiertyvän kaukaisuuteen. Hiljentämällä mieleni pääsin meditatiiviseen tilaan. Joskus käytin suitsukkeita, mutta siniset savupilvet saivat huoneen ilman niin makeaksi ja sakeaksi, että minun oli lopetettava ja avattava ikkunat.

Kuulin, että gootit pitivät patsuliöjyn tuoksusta, joten ostin sitä, vaikka se haisi minusta samalta kuin koiperhosen toukat! Pienet pullot ylang ylangia olivat rivissä ikkunalaudallani. Avasin ne peittääkseni patsuliöljyn hajun! Lipaston päällä oli laventelia huonetuoksuna pienissä kulhoissa. Niiden sisällöt eivät koskaan kestäneet kauaa, koska Cindyllä oli tapana raapia käpälillään terälehtiä ja jahdata niitä matolla! Olin ylpeä Marilyn Monroe ja Audrey Hepburn -julisteista, jotka
koristivat seiniäni. Toivoin heidän keskustelevan kanssani henkimaailmasta.

Vietin yhä enemmän aikaa teiniystävieni kanssa. Minusta tuli gootti, joka kävi oppilasliitossa muiden goottien kanssa viikonloppuisin. Siihen aikaan ystävien kanssa oleskelu oli tärkeämpää kuin spiritualismi, joten en käynyt spiritualistisissa kirkoissa niin usein kuin aikaisemmin. Vuosien kuluessa huomasimme joidenkin kirkkojen johtajien poissaolon. Aloimme kuulla shokeeraavia huhuja. Olimme oppineet kerta toisensa jälkeen ihmisiltä eri spiritualistisista kirkoista, että kaikkina aikoina menneisyydessä meediot olivat joko sairastuneet tauteihin, joita ei voitu diagnosoida tai kuolleet nuorina. He kärsivät usein hermoromahduksista. He väittivät olevansa henkien riivaamia, ja useat heistä jopa päätyivät psykiatrisille osastoille. Tyrmistykseksemme kuulimme, että jotkut olivat jopa tehneet itsemurhan. Kuulimme myös hyväsydämisistä psyykikoista, joista oli itse asiassa tullut henkien riivaamia. He käyttäytyivät vihamielisesti ihmisiä kohtaan ja jopa tekivät murhia. Lopulta kuulimme eräästä englantilaisesta meediosta, joka oli vastikään murhannut morsiamensa. Hänen pitkäaikainen henkioppaansa tai suojelusenkelinsä oli yhtäkkiä kääntynyt häntä vastaan ja varoittamatta ottanut hänen kätensä haltuunsa ja puukottanut hänen tyttöystävänsä kuoliaaksi.

Spiritualistisen kirkon johtajat eivät olleet koskaan kertoneet meille, mitä näille psyykikoille oli käynyt. Osa oli toipunut asteittain, tai mikä surullista, joutuneet loppuelämäkseen vankisairaalaan. Isotätini May, eläkeläinen, kertoi meille tarinoita, joita hän oli kuullut meedioista vuosikymmeniä sitten. Nuorena hänet oli vienyt spiritualistiseen kirkkoon eräs sukulainen, joka oli sanonut, että hän on jotenkin omituinen ja että hänen tulisi kehittää psyykkisiä kykyjään. Hän oli haltioissaan nähdessään ensimmäistä kertaa meedion esittelevän vanhaa trumpettia. Se jopa leijui ilmassa istunnon aikana. Henget käyttivät trumpettia puhuakseen sen kautta ja vahvistaakseen ääntään, joten henget pystyivät antamaan selkeitä viestejä huoneessa olijoille. Maylla oli ollut myös pelottavia kokemuksia, ja hän päätti olla menemättä takaisin. Tämän jälkeen May ei voinut nukkua ilman valoja. Hänen keskittymisensä ja koulutyöskentelynsä kärsivät. Ujosta tytöstä tuli aikuisena entistä vetäytyneempi ja levottomampi. Hänen vanhempansa olivat raivoissaan sukulaisille, jotka olivat vieneet Mayn spiritualistiseen kirkkoon, ja he kielsivät heitä viemästä häntä sinne.

Pelatessaan aakkoslaudalla serkkujensa kanssa vuosia myöhemmin henget kiroilivat heille ja ennustivat tarkasti hänen ystävänsä kuoleman junaonnettomuudessa, joka tapahtuisi hänen ylittäessään junarataa lähellä St. Rolloxia Springburnissa Glasgow’ssa. Hän ylittikin usein junaradan kyseisestä kohdasta päästäkseen kotiin oikotietä. Jonkin ajan kuluttua aakkoslautaistunnon jälkeen kyseinen tyttö todellakin kuoli jäätyään junan alle. Täti May ja hänen serkkunsa näkivät painajaisia ystävänsä
kuolemasta ja vakuuttuivat siitä, että aakkoslaudan henget olivat syypäitä tähän traagiseen kuolemaan. Monet heistä kantoivat syyllisyyttä tapahtuneesta vuosien ajan. Heistä tuntui, että aakkoslauta oli asettanut jonkinlaisen kirouksen heidän ystävänsä ylle, ja että hän ei olisi kuollut, jos he eivät olisi kutsuneet henkiä pelaamaan sillä.
Emme osallistuneet spiritualististen kirkkojen toimintaan niin usein kuin aikaisemmin, koska tajusimme, ettei siinä ollut takuita. Sen sijaan se oli suorastaan vaarallista. Yhdessä viimeisimmistä spiritualistisista tapaamisista, joihin osallistuimme, todistimme transfiguraatioistuntoa, joka meni pahasti pieleen. Meedio yritti estää vastenmielistä henkeä tulemasta kehoonsa mutta hän ei kyennyt hallitsemaan sitä. Toinen meedio kiiruhti auttamaan tätä, mutta heti kun hän kosketti toista meediota, molemmat meediot huusivat. Tulenleimauksen seurauksena molemmat saivat palovammoja. Ohuita savupatsaita nousi meedioista, kun osallistujat kiiruhtivat auttamaan heitä. Joku alkoi etsiä ensiapulaukkua. Kukaan meistä ei kysynyt, mitä oli tapahtunut. Kukaan kirkon johtajista ei yrittänyt selittää, mikä meni pieleen, tai miksi. Emme enää pitäneet spiritualistisissa kirkoissa käymisestä entiseen tapaan. Huomasimme entistä paremmin, että seurakunnan tilaisuuksissa vallitsi painostava hiljaisuus, ja ehkä tietämättään he olivat hallitsemattomien ja tuntemattomien voimien vaikutuksen alaisia.

Oudot ja häiritsevät tapaukset alkoivat olla yhä yleisempiä jumalanpalvelusten aikana. Äitini ja minä jopa luimme samanlaisista onnettomuuksista meedioiden kirjoittamista kirjoista. Kuuluisa meedio, Edgar Cayce, kirjoitti 1930-luvulla, että psyykkiset lukemukset saivat hänen terveytensä vaakalaudalle, erityisesti jo hän yritti tehdä niitä enemmän kuin kahdeksan päivässä. Hän jopa sanoi, että liian monet lukemukset olisivat vaaraksi ja voisivat tapaa meedioita! Siltikin tiesimme spiritualisteja, jotka tekivät niitä vähintään 14 päivässä. Siitä oli tulossa tuottoisa bisnes meidän sukupolvellemme. Monet psyykikot näkivät sen vakavasti otettavana liiketoimena. Siitä oli tulossa hyvin suosittua yhteiskunnassa. Psyykkiset kehityskurssit herättivät kiinnostusta enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Äidilläni oli kamalia näkyjä onnettomuuksista eri puolilla maailmaa. Hän vihasi saada senkaltaisia ennakkoaavistuksia eikä hän halunnut niitä. Hän näki lentokoneiden lentävän kahteen hyvin korkeaan tornirakennukseen. ”Olen varma siitä, että se oli New York”, hän kertoi minulle myöhemmin. ”Se oli kamala painajainen. Sellaista ei kai voisi tapahtua Amerikassa?” ”Ehkä se oli yksi vääristä näyistäsi. Ehkä ilkikurinen henki pilaili kustannuksellasi.” ”Se on mahdollista, mutta en usko sitä. Lisäksi, taivas oli hirveä. Se täyttyi pahoista olennoista. Ne olivat niin mustia.” Kyseenalaistimme sen, miksi henget antoivat äidilleni sellaisia ennustuksia, etenkin kun hän ei pystynyt estämään tragediaa. Se toimi meille molemmille hälytyskellona. Joskus mietimme, olivatko henget suorastaan sadistisia. Nauttivatko ne meidän kiusaamisestamme?

Yliluonnolliset kokemuksemme eivät olleet yhtä miellyttäviä kuin aikaisemmin. Tiesimme, ettei kaikki ollut kunnossa. Aavistuksemme muistutti jatkuvasti itsestään mielemme sopukoissa, mutta emme pystyneet tarkentamaan sen syytä. Olimme tajuamassa, että okkultismi oli kuolettavaa, joten päätimme hankkiutua siitä eroon. Mutta oli outoa, että kun kerrankin itse asiassa teimme tämän päätöksen, helvetti pääsi irti. Kaikkina niinä vuosina, jotka olimme viettäneet New Age -liikkeen ja spiritualismin parissa, asiat eivät olleet koskaan riistäytyneet käsistä. Silti näytti siltä, että vain millisekunti päätöksestämme vetäytyä näistä harjoitteista, helvetti pääsi irti. Ihan kirjaimellisesti.

Luku 13

Lupauksensa mukaisesti Suzie haki minut myöhemmin. Lyhyt ajomatka Stirlingiin oli mieluisa, vaikkakin olin vähän hermostunut. Lähestyessämme kirkkoa taivas oli kirkkaan sininen ja ilmassa tuoksui appelsiininkukka. Saapuessamme kirkon parkkipaikalle minua hämmästytti nähdä rakennus, joka ei näyttänyt lainkaan kirkolta. Rakastan vanhojen kirkkojen arkkitehtuuria, mutta myös näkemäni uudenaikainen rakennus oli luokseen kutsuva. Jopa ilmoitustaululla oleva kirjoitus ”Community Church” veti puoleensa nykyaikaisella kirjoitustyylillä ennemmin kuin vanhanaikainen kaunokirjoitus, jota olin odottanut. Häkellyin täysin astuessani helluntaikirkkoon. En ollut koskaan nähnyt kerralla sellaista määrää onnellisia ihmisiä! Lämpimät tervetulotoivotukset kuuluivat kaikkialta. Muutamat halasivat toisiaan. Heidän kiintymyksensä oli aitoa eikä alentavaa. Rakkauden ja myötätunnon ilmapiiri täytti huoneen. Se muistutti minua häistä, joissa olin ollut Gospel Hallissa ja siitä, kuinka seurakuntalaiset olivat tehneet minut vaikutuksen rakastavalla vapaaehtoistyöllään ja epäitsekkäillä teoillaan avun tarpeessa olevassa yhteiskunnassa.

Kirkossa ei ollut vain iäkkäitä ihmisiä. Sen sijaan siellä oli kaikenikäisiä ystävällisiä ihmisiä, myös lapsiperheitä ja vauvoja. Eniten minua hämmästytti teinien ja parikymppisten ystävysten määrä. Aistin ihmisten olevan aitoja. Lisäksi aistin, että heillä oli jotakin sellaista, mitä minulla ei ollut ja teki minut uteliaaksi. Mikä heidän salaisuutensa on, mietin. Mutta kyynisyys kestää aikansa. Entä saarnaaja? Aikooko hän (mies) suhtautua meihin holhoavasti? Mietin sitä. Kristityt ovat aivan liian ahdasmielisiä. Jos he vain tietäisivät sen, minkä minä tiedän! On monia teitä Jumalan luokse, muistutin itselleni. Samanaikaisesti tiesin, että etsintäni oli ollut hedelmätöntä, se oli johtanut minut vain syvemmälle pimeyden syövereihin. Saatoin tuntea itsessäni äänen, jota mikään ei tyydyttänyt. Se ei ollut yksinäisyyttä. Tiesin, että vain Jumala voisi täyttää minussa olevan tyhjyyden. Osa minusta halusi uskoa siihen, että Jumala on olemassa. Osa minusta halusi tietää, kuka Jumala on. Tietää, miksi olemme täällä ja mikä on meidän tarkoituksemme maan päällä. Tietää, mistä tässä kaikessa oikeastaan on kyse.

Muusikot alkoivat soittaa uudenaikaista ylistysmusiikkia. Se oli yllättävää! Se ei ollut kuten hautajaiset, joihin olin tottunut, kun olin pakosta joutunut käymään kristillisissä kirkoissa! Kristillisissä kirkoissa, joissa olin vieraillut varsin vastentahtoisesti, oli ollut tylsää ja huumorintajutonta, eivätkä ne viehättäneet tai vetäneet minua millään tavalla puoleensa. En ollut koskaan pitänyt järjestäytyneestä uskonnosta ja pidin sitä uskonnollisten johtajien vallantavoitteluna, he kun halusivat nousta ihmisten tekemässä arvoasteikossa entistä ylemmäs nauttiakseen uskonnollisista seremonioista ja julkisista esityksistä. Minulle useimmat kirkot edustivat vain tyhjää ja teeskentelevää hengellisyyttä. Ne eivät kyenneet kohtaamaan ihmisten hengellisiä ja emotionaalisia tarpeita ja toivomuksia. Pidin niiden johtajia ylimielisinä kontrollifriikkeinä, jotka hallitsivat seurakuntalaisiaan ja siten edistivät sosiaalista mukautumista pelottelutaktiikkansa avulla. Niissä kirkoissa ei ollut mitään, mikä olisi saanut minut palaamaan niihin uudestaan.

Tämä kirkko oli erilainen. Yleisö ei käyttäytynyt kuten uskonnolliset sätkynuket tai kloonit. Näytti siltä, että he saivat olla oma itsensä – Jumalan luomia ainutlaatuisia persoonia. He palvelivat Jumalaa pop- ja rock-tyylisellä musiikilla. Taistelin sitä vastaan, mutta lopulta aloin liikuttaa jalkojani musiikin tahdissa. En voinut vastustaa. Musiikki oli niin hyvää. Saatoin melkein kuulla Cliff Richardin sanovan, ”Miksi paholaisella pitäisi olla kaikki hyvä musiikki!” En halunnut musiikin lakkaavan lainkaan. Ensimmäistä kertaa kuukausiin olin itse asiassa alkanut tuntea olevani iloinen ja aivan pienen pieni toivon siemen alkoi itää minussa.

Kun eteläafrikkalainen saarnaaja valmistautui puhumaan, näin hengellisen valon ilmestyvän hänen ympärilleen. Häntä näytti ympäröivän kirkas valkoinen valokehä (aura). Olin hämmästynyt. Sellainen valokehä oli hyvin harvinainen. Saatoin tuskin uskoa silmiäni! Hän muistutti minusta kuuluisaa evankelistaa tri Billy Grahamia. Hän antoi yksinkertaisen viestin.

“John 3:16 sanoo, “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” John 14:6: ”Jeesus vastasi: “Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”
Kyyristyin. Tämä ärsytti minua ja oli vastoin vapaamielistä ajatteluani. Anna ihmisten valita oma jumalansa, argumentoin mielessäni. Mutta sitten… Äitini ja minä olimme tehneet niin ja nähneet, mikä sotku siitä oli seurannut.

Saarnaaja puhui yksityiskohtaisesti Jumalan rakkaudesta ja siitä, kuinka Hän antaa armonsa meille kaikille. Hän painotti sitä, ettei Jumala ollut vihainen meille. Hän sanoi, että Jumala ei odota päästäkseen huutamaan meille eikä rankaisemaan kovalla tuomiolla, mutta Hän on lähettänyt Jeesuksen kestämään kärsimyksen meidän puolestamme, jotta meidän ei tarvitsisi kärsiä. Ikään kuin Jeesus olisi taannut meille ikuisen hengellisen armon ja anteeksiannon taivaallisessa raastuvassa… mutta meidän oli tehtävä valinta sen suhteen, hyväksymmekö sen vai emme, ajattelin.

Hän puhui hiljaisella auktoriteetilla ja aidolla vaatimattomuudella. Ilmaisten lempeyttä mutta myös voimaa kasvoillaan oli ilmiselvää, että hän oli myötätuntoinen sielu. Hänen sydämessä asti tuntuva sanomansa veti minua puoleensa magneetin tavoin. Tarrauduin hänen jokaiseen sanaansa ikään kuin hänen sanansa olisivat olleet ilmaa hapen puutteeseen tukehtumaisillaan olevalle. Hänen puhuessaan tuskin räpytin silmäluomiani. Se ei ollut hypnoosia, minua ei oltu hypnotisoitu! Hallitsin mieleni täydellisesti, silti en halunnut menettää yhtäkään sanaa. Hän myös selitti, että Jumala on oikeudenmukainen tuomari, jonka oli jaettava oikeutta. Sitten hän kuvasi taivasta ja helvettiä raamatunkohtien avulla. Helvetti. Se kuulosti tutulta. Äiti ja minä olimme olleet helvetin porteilla. Ensin hän (äitini) oli pelännyt tekevänsä itsemurhan siinä tapauksessa, että henget jahtaisivat ja kiduttaisivat häntä ikuisesti. Epäilin, että Helvetti oli täynnä villikkoja ja rokkikukkoja, jotka joivat onnellisina Budweiseria and Jack Danielsia. Oli kuitenkin todennäköisempää, että he olivat aivan yksin, vaikkakin lukuisat luisevat ja pirulliset kädet tavoittelivat otetta heistä ja pitivät heistä kiinni. Saatoin kuvitella heidät liikkumattomiksi, kun pahat henget hyökkäsivät heitä kohti. Samanaikaisesti he olivat syvästi masentuneita ja suunniltaan pelosta… ikuisesti.

Ajateltuani näin minulla ei ollut ongelmia uskoa Taivaan ja Helvetin olemassaoloon. Entä Jeesus? Oliko hän todellakin Vapahtaja? Jumalan Poika? Pian palaava Messias? Sellaista, mitä olimme hyvän aikaa etsineet ja odottaneet? Se, mitä olin etsinyt koko elämäni ajan?

Saarnaaja kysyi saarnansa loppuvaiheessa: ”Onko täällä ketään, joka tietää varmasti, että haluaa olla tänä iltana kristitty? Jeesus rakastaa sinua. Jos kuolisit tänä iltana, niin missä viettäisit ikuisuuden? Oletko varma, että pääsisit taivaaseen? Eräänä päivänä seisot yksin Jumalan tuomioistuimen edessä. Hän tietää jokaisen sekunnin elämäsi ajalta. Tämä on kaikista tärkein päätöksesi, jonka koskaan teet. Sen seuraukset ovat ikuisia.”
”Herra asettaa eteesi elämän tai kuoleman. Valitse elämä! Jeesus voi antaa sinulle uuden alun. Vain Jeesus Kristus voi antaa syntisi anteeksi. Jos haluat sisäisen varmuuden ikuisesta turvallisuudesta, niin nosta ja laske kätesi tai tule yksityiseen rukoukseen tilaisuuden lopuksi ja johdatan sinut pelastusvarmuuteen.”

Monet nostivat kätensä vastauksena hänen sydäntälämmittävään vetoomukseensa. Tarvitsen aikaa miettiäkseni tätä kaikkea, en halua, että minut aivopestään, ajattelin. Jumalanpalvelusmusiikki oli
henkeäsalpaavaa. Se oli hidasta, pehmeää ja rauhoittavaa. Itkin, koska tunsin aivan erityisen ilmapiirin ympäröivän minua. Sävelet olivat taivaallisia ja laulu enkelimäistä. Se ei ollut vain tunteenomaisuutta. Kyse ei ollut harrastelijatoiminnasta. Se oli jotakin ainutlaatuista ja erityistä. Saatoin tuntea sen!
Saatoin kirjaimellisesti tuntea käsin kosketeltavasti Jumalan läsnäolon… ensimmäistä kertaa elämässäni.

Luku 14

Sitten saarnaaja alkoi profetoida muutamalle henkilölle. Hän kertoi heille asioita, jotka he tunnistivat ja joista he olivat tyytyväisiä. Lopuksi hän katsoi suoraan minuun. Hän näytti katselevan suoraan sieluni olinpaikkaan. Tämä mies oli rehellinen. Tiesin sen. Hän hymyili. ”Mikä sinun nimesi on?” hän kysyi huolestunut ilme kasvoillaan. ”Lisa”, vastasin varovasti. ”Lisa, tämä ilta oli järjestetty ennen maailman luomista. Herra rakasti meitä jo äitimme kohdussa. Hän on nähnyt jokaisen kyyneleesi. Hän on kuullut jokaisen huokauksen, joka on lähtenyt huuliltasi. Koska Hän on nähnyt jokaisen kyyneleen tyynylläsi, Hän on lähettänyt enkelin luoksesi. Enkelillä on hengellinen kaksoiskappale kyyneleistäsi. Hän asetti ne taivaassa olevaan pulloon. Siinä pullossa on sinun nimesi. Se on purppuranpunainen. Sinun lempivärisi.”

Istuin sanomatta sanaakaan. Kuinka tämä tyyppi tiesi minun lempivärini olevan purppuranpunaisen, ajattelin. En ollut pukeutunut mihinkään punavioletin väriseen. Minulla oli ruskea housupuku!
”Jeesus on kuninkaiden kuningas ja rauhan ruhtinas. Kyllä, rauhan! Olet ollut epätoivoinen elämässäsi varmistaaksesi rauhan, mutta se on livennyt otteestasi. Se on arvokas lahja kuten harvinainen ja kallis, elämänantava hedelmä, jonka Jeesus haluaa antaa sinulle, eikä Hän koskaan ota takaisin lahjojaan. Voit tulla yhdeksi Hänen tyttäristään tänä iltana. Valinta on tietenkin sinun.”

”Hän kutsuu sinua nyt, lapsi. Hän on yhtä lähellä sinua kuin ilma sieraimiasi. Olet etsinyt ja etsinyt. Herra sanoo kohdassa Jeremias 33:3: ”Huuda minua avuksesi, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.” Kuulin Suzien niiskuttavan vieressäni ja huomasin, että hän kuvasi kyyneleitä silmäkulmistaan. ”Näen sinusta tulevan muutaman vuoden kuluessa Jumalaa rakastavan, paistattelet Hänen läsnäolossaan. Näen sinun istuvan Jeesuksen jalkojen juuressa ja kirjoittavan ja tukeutuen Hänen jokaiseen sanaansa. Jeesus puhui vertauskuvin. Ihmiset ovat aina rakastaneet tarinoita. Pyhä Henki antaa sinulle luovia ideoita. Hän rakastaa erilaisuutta ja vaihtelua. Hän loi maailmankaikkeuden, galaksit, aurinkokunnat… Tiedemiehet löytävät yhä enemmän aurinkokuntia, joita hän on luonut!” ”Amen”, sanoi yleisössä ollut mies iloisesti.
”Älä pakene tai piilota taitojasi, Lisa, vaan käytä Hänen sinulle antamia kykyjäsi. Luova kirjoittaminen evankelioimista varten on erittäin palkitsevaa sinulle ja se on siunaukseksi myös muille heidän hengellisellä matkallaan. Ole kiltti, äläkä kiellä niitä, koska et usko osaavasi kirjoittaa. Voimme tehdä kaiken Kristuksessa, joka meitä vahvistaa.”

Kaikki tämä kuulosti ihanalta mutta kalvava epäilys nosti päänsä pintaan. Pyhää Henkeä varten kirjoittaminen? Kuka Hän on – henki? En ole varma, haluanko kirjoittaa henkiä varten, mietin. Spiritualistit halusivat minun tekevän sen, ja kaikki se melkein tappoi minut. Myötätunto käväisi saarnaajan kasvoilla. ”Pyhä Henki ei ole henki (aave). Hän ei ole paha eikä vahingoita sinua. Hän
on kolminaisuuden kolmas persoona. Hänessä on kaikki Kristuksen upeat luonteenpiirteet. Voit luottaa Häneen niin kuin hän olisi täydellinen Rakkaus, ehdoton Totuus, ja hyvyyden ruumiillistuma, silti vahvempi kuin yksikään vastustaja.” Tajusin hänen tietävän ajatukseni. ”Olet viimein astumassa oikealle polulle”, saarnaaja jatkoi. ”Kohtalosi alkumetreille. Sinä ja monet muut olette niitä, joiden kutsumuksena on tavoittaa spiritualistit ja New Age -uskon harjoittajat, jotka tulevat vastaanne elämässänne. Tarjoatte heille mahdollisuuden vastaanottaa Kristuksen rakkaus, vapaus ja ikuinen pelastus.” En puhunut.

”Olet tuntenut pimeyden. Monet tässä maassa ovat. Se voi yllättää teidät, mutta Skotlanti on pimeä kansakunta hengellisesti. Olen saarnannut Afrikassa, alueilla, joissa harjoitetaan noituutta ja voodoota esi-isien pitkässä ketjussa. Tiedän alueita, jotka ovat suorastaan pahoja. Sen voi tuntea. Jopa jotkut saarnaajat eivät halua tulla Skotlantiin, koska he tuntevat sen, kun he pääsevät tänne!” Ajattelin, että hän varmastikin liioittelee.
“Scotia on kreikankielinen sana Skotlannille ja se tarkoittaa pimeyttä!” Muutama mutisi hyväksyvästi. “Scotia on uppoava reunus pylvään pohjalla. Skotlannin pimeys heittää itse varjon ylitseen! Mutta Jumalan tuntevat skotit voivat nousta kansakuntien majakoiksi ja loistaa Kristuksen valoa perustuksiltaan ja toimia tukipylväinä ympärillään oleville, jälleen kerran.” ”Amen”, kuului yleisöstä.

”New Age -liike ja okkultismi on yleistä tässä sukupolvessa – tässä kansakunnassa – tässä maailmassa. Mutta näinä viimeisinä päivinä näemme useita noitia ja satanisteja, jotka tulevat Kristuksen luokse, heitä on enemmän kuin koskaan ennen.” Oliko Suzie kertonut hänelle aiemmin, että olin New Age -uskon harjoittaja? Miksi hän kertoo minulle kaiken tämän, ihmettelin.

”Monet näistä arvokkaista sieluista janoavat yliluonnollista ja kääntyvät okkultismiin, jos he eivät ole nähneet Jumalan voimaa kristillisissä kirkoissa. Jotkut heistä jopa saavat tarpeeksi kristinuskosta ja kirkossa käymisestä, kun jotkut kristityt tuomitsevat heidät, joten he alkavat sen sijaan harrastaa okkultismia. Kirkoissamme on tapahduttava parantumisia, merkkejä ja ihmeitä. Mooses teki niitä. Elia teki niitä. Jeesus teki niitä! Opetuslapset tekivät niitä. Meidän on näytettävä New Agen kannattajille, että Jeesuksella on enemmän valtaa kuin vastustajalla! Emme voi pelastaa sieluja pimeyden syövereistä pitämällä kynttilää vakan alla!”

”Lisa, kuninkaiden kuningas on ojentamassa Hänen rakastavansa kätensä sinulle tänä iltana. Hän tarjoaa sinulle Hänen pelastustaan. Se on ilmainen lahja, eikä kukaan meistä voisi koskaan olla niin hyvä, että ansaitsisimme sen hyvillä teoillamme. Se tarjotaan sinulle yksin Hänen armostaan. Vastaanotatko Hänet?” En voinut pidätellä kyyneleitä. Vapisin vähän sekavien tunteiden vallassa. Voisiko tämä kaikki olla totta? Onko Jeesus todellinen? Ihmettelin. Hänen sanansa olivat vakuuttavia. Hän puhui sisäisellä vakuuttuneisuudella ja rakastavalla auktoriteetilla.

”Syvässä tuskassa ja epätoivossa John Knox huusi, Herra, anna minulle Skotlanti tai minä kuolen! On tulossa päivä, jona useampi skottilainen kristitty huutaa kovaan ääneen, Herra, anna meille spiritualistit tai me kuolemme!” En todella tiennyt, kehen John Knoxiin hän viittasi, mutta olin vakuuttunut siitä, että Suzien oli täytynyt kertoa hänelle minusta!

”Hän aikoo näyttää sinulle ja muille New Age -liikkeen kannattajille, että Pyhä Henki on jotakin aivan muuta kuin psyykkiset ilmiöt tai voimat”, saarnaaja jatkoi. ”Hänen tuntemisensa, Hänen tiensä seuraamisensa, Hänen läsnäolonsa ja kohoaminen korkeuksiin Pyhän Hengen kanssa käsittämättömiin autuuden valtakuntiin. Se menee kaiken sen yläpuolelle, mitä psyykikot voivat koskaan kuvitella.” Minusta tuntui epämukavalta ja halusin rynnätä ulos rakennuksesta!

”Siunaa häntä, Herra”, hän rukoili. Sillä hetkellä aistin, että Jeesuksen persoona tuli lähelleni. Hänen voimakas läsnäolonsa oli rakastavampi ja todellisempi kuin yhdenkään henkioppaan tai kuolleen sukulaisen, jotka olin tuntenut ja nähnyt; joiden kanssa olin keskustellut. Hänen puhtaat ominaisuutensa, ystävällisyytensä, hellyytensä ja loppumaton ymmärryksensä minua kohtaan sai minut kokonaan valtaansa. Ja silti Hänessä oli raudanlujuutta. Kyseessä oli voima, jota ei voinut haastaa eikä sen yli voinut kävellä. Hänen Henkensä oli lempeä kuin lammas, siltikin majesteetillinen kuin leijona. Hänen rakkautensa oli puhdasta ja täydellistä, siltikään Jeesus ei ollut alistuva ja saamaton vätys. Oli selvää, että Hänen voimansa oli sellainen, että hän voisi tuhota koko universumin pelkällä pikkusormensa sivalluksella.

… Sitten puhuja näytti vakavalta ja hänen äänensävynsä muuttui. ”Rikon kaikki demonisesti inspiroidut sanat ja jokaisen väärän profetian pahoilta hengiltä, jotka meediot ovat aiheuttaneet elämääsi. Jokainen heidän sanomansa sanan kirous on poissa elämästäsi ja mitätöity Kristuksen Nimessä.” Se tuntui kirjaimellisesti siltä, kuin raskas metalliketju olisi katkennut ja pudonnut kehostani. ”Herra, kiitos Sinulle, että peruutit Saatanan suunnitelmat hänen elämäänsä koskien”, hän sanoi hiljaa. Sitten hän piti tauon. ”He kertovat, että kirjoitat ja jopa piirrät henkiä varten, eivätkö vain?” Nyökkäsin. Minusta tuntui inhottavalta ja vastenmieliseltä. Sen, minkä Saatana aikoi kahlita, Herra voi vapauttaa, kääntää vastakohdakseen, ja käyttää sitä Hänen kunniakseen.” ”Kunnia Jumalalle”, Suzie sanoi hiljaa …

For other translations of my work, please see this link.

______________________________________________________________

Many thanks for taking time to read and share the above post. For similar posts please visit my blog Our Spiritual Quest.

DISCLAIMER:

Laura Maxwell does not necessarily agree with all the information and conclusions presented by friends, guest articles on her blog, TV or radio interviews or her own radio show.

Laura is not paid for writing in books, magazines or appearing on TV, radio or at events. All of her work is of a voluntary nature.

Click on below link to see a few of my TV interviews.